Ensiksi myyjä myy itsensä
Rauno Pelttarilla on tämän päivän mittakaavassa ainutlaatuinen ura. Mies aloitti nykyisellä Agco Sisu Powersilla vuonna 1966 ja jää tänä keväänä samasta firmasta eläkkeelle. Reilut 43 vuotta
sisumoottoreiden parissa työskennellyt Pelttari on ammattilainen trukinostajana.
Trukkiostoista miehellä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus. Hän sanookin, että jos moottorit ovat muuttuneet vuosikymmenien saatossa, niin trukkien suhteen muutos on vieläkin isompaa. Ergonomia, työviihtyvyys ja erilaiset trukin käyttöä helpottavat ratkaisut ovat tuoneet huimia edistysaskelia sisälogistiikkaan.
Silti myyjän ammattitaidolla on yhä väliä siinä, minkä trukkimerkin ostaja valitsee.
– Ensiksi myyjä myy itsensä, sitten vasta edustamansa tuotteet, kiteyttää ammattiostaja.
Pelttari sanoo, että myyjällä on tärkeä rooli siinä, että tämä osaa esittää uutuuksia ja tarjota erilaisia ratkaisuja, jotka sopivat ostoyrityksen tarpeisiin. Trukit ovat kehittyneet huimasti viime vuosina. Myyjän ammattitaitoa onkin osata tarjota kuhunkin käyttötarkoitukseen parhaiten sopivat mallit. Toisaalta ostajan pitää tunnistaa tarpeensa ja mihin käyttöön trukit tulevat. Kun ostaja selvittää lähtötilanteensa, osaa myyjä suositella oikeita välineitä.
Pelttari kehuu Roclan mainetta luotettavana ja turvallisena kumppanina.
Pitkän uran rakentanut Pelttari arvostaa myös vastapelurinsa ammattitaitoa. Roclan trukkeja Sisu Powersilla on ollut käytössä 1970-luvulta alkaen ja yhä yrityksen kaikki sisätrukit ovat Roclaa. Pelttari kannattaa yhden merkin periaatetta, sillä jos yhteistyö toimii, niin miksi sitä pitäisi muuttaa.
– Emme varmastikaan olisi edes harkinneet Roclaa, jollei tällä olisi omaa toimipistettä Tampereella. Se on ollut meille tärkeä etu. Minulla on omat yhteyshenkilöni myynnissä, huollossa ja Järvenpäässä varaosissa. Osa vanhemmista yhteyshenkilöistä on jo jäänyt eläkkeelle, mutta nuoremmatkin ovat jo jonkun aikaa tehtäviään hoitaneita ammattilaisia. Osaavat ammattilaiset hallitsevat alansa ja tuntuvat ymmärtävän asiakasta lähes puolesta sanasta, Pelttari kehuu kokemuksen mukanaan tuomaa varmuutta.
Kokemusta on Sisu Powersin trukkikannassakin. Haastatteluaamuna Pelttarin ja Roclan huoltomekaanikko Esko Välimäen yhteisellä päätöksellä poistettiin vuodelta 1976 oleva Roclan trukki, joka palveli säännöllisessä käytössä loppuun asti.
Faktatietoa Agco Sisu Powersista:
Agco Sisu Power (entinen Sisu Diesel) on yli 60 vuotta Nokian Linnavuoressa toiminut dieselmoottoritehdas, joka kävi läpi lähes vallankumouksellisen tuotantoteknisen uudistuksen vuosina 2005–2007.
Agco Sisu Powerin fuusioituminen amerikkalaiseen Agco -konserniin ja tähän sulautumiseen liittyvät kymmenien miljoonien eurojen investoinnit nostivat Agco Sisu Powerin yhdeksi maailman merkittävimmäksi dieselmoottorien valmistajaksi. Lokakuussa 2008 yrityksen nimi vaihtui Sisu Dieselistä Agco Sisu Poweriksi.
Tehdas valmistaa vuodessa 30.000 dieselmoottoria. Henkilöstön määrä on n. 680.
Useissa maailman johtavissa traktorimerkeissä ja muissa maatalouskoneissa on moottorina Agco Sisu Power, joka toimii voimanlähteenä myös useissa muissa työkoneissa ympäri maailmaa.
- 08.09.2010 Alihankintateollisuuden kansainväliset ammattimessut 21.-23.9.2010
- 06.09.2010 Haemme Järvenpään toimipisteeseemme myyntineuvottelijaa
- 01.09.2010 Ulkopuolinen apu auttaa arvioimaan omaa toimintaa
- 03.09.2010 Myös yli puolimetriä nostavat lain piiriin
- 15.08.2010 Uusi Cat® DP/GP 40-55N tarjoaa parempaa tuottavuutta ja edullisia käyttövuosia
- 26.08.2010 Roclan esimiesvastuukurssille ilmaiseksi
- 12.08.2010 Haemme trukkimekaanikkoja
- 02.07.2010 Haemme Etelä-Suomen alueelle Rocla- ja Caterpillar -trukkien kenttähuoltoon ammattitaitoisia trukkimekaanikkoja
- 02.07.2010 Haemme Järvenpäähän ostoreskontran hoitajaa
- 18.05.2010 Automaation ja varastotrukkien älykäs yhdistelmä säästää aikaa, vähentää kustannuksia ja lisää tuottavuutta
- 19.05.2010 intralogistic_1 (swf, 580 kB)
- 12.05.2010 Roclan suurilla vaihtotrukkien varaston tyhjennyspäivillä teet huippulöytöjä
- 11.05.2010 Huippuyritys vaatii huippua myös trukkitoimittajalta
- 05.05.2010 Roclan muotoilu esillä Shanghai World EXPOssa
- 04.05.2010 Rocla mukana PulPaper messuilla Helsingin Messukeskuksessa 1. -3.6.2010
- 03.05.2010 Tule tapaamaan meitä Ouluun Kunnossapito 10 -messuille
- 12.04.2010 Osaaminen tuo tehoa sisälogistiikkaan
- 13.04.2010 Trukkihuolto hoidetaan tuotannon ehdolla
- 30.03.2010 Trukkikurssi Ouluun
- 10.03.2010 Automaatiosuunnittelija
- 20.02.2010 Ilmainen työturvallisuuskoulutus esimiehille
- 20.02.2010 Tervetuloa huippupäättäjille suunnattuun korkeatasoiseen logistiikka-alan seminaariin 20.4. Helsinkiin, Wanhaan Satamaan
- 19.02.2010 Rocla uudistaa käsikäyttöisten tuotteiden mallistoa
- 10.02.2010 Naistenpäivän kunniaksi trukkikurssi vain naisille
- 04.02.2010 Haarukkatestauksella havaitaan piilevät viat ajoissa
- 02.02.2010 Sandvik ostaa Roclalta läpinäkyvyyttä ja säästöä
- 28.01.2010 Trukkikurssi Oulussa
- 18.12.2009 Rocla Oyj:stä Rocla Oy
- 11.12.2009 Rocla toimittaa automaatioratkaisun Bring Logisticsille
- 02.12.2009 Toimituspiikin sattuessa trukkien on oltava kunnossa
- 02.12.2009 Abbot tarjoaa tietoa trukkien käytöstä
- 27.01.2009 Rocla Rapid -matalakeräilijä parantaa keräilytyön tehokkuutta 20%
